ihmissuhteet
ovat niinkuin vuoristorata. siinä ei ole mitään uutta, mutta keksin
miksi. jos vuoristoaradan alussa ei ole sitä ylämäkeä ei kukaan aja
rataa kahta kertaa. nousu radan huipulle herättää jännityksen, vaunu
menee hitaasti ylöspäin kolisten ja matkustaja tietää että ylhäällä
alkaa tapahtua, mutta ei tiedä mitä, olettaen tietenkin että ajaa
kyseisellä vuoristoradalla ensimmäistä kertaa. mutta jos vaunun kyytiin
noustaisiin ylhäältä ja "aksöni" alkaisi samantien, ei kokemus olisi
yhtä vaikuttava ja se ei yhden kierroksen jälkeen jaksaisi enää
kiinnostaa. samalla tavalla voidaan olettaa ihmissuhteissa, jos suhde
lähtee huipulta, eli toinen osapuoli on jo suhteen alussa rakastunut
toiseen, niin ensimmäisen kerran vauhdin loppuessa alhaalla ei tämä
kyytiin hypännyt ihminen ymmärrä miksi pitäisi tehdä töitä jotta saisi
taas uuden vauhdin ja kiinnostus hyytyy. mutta jos kummatkin osapuolet
tekevät töitä päästäkseen pisteeseen suhteessa jossa uskaltaa päästää
jarrun ja antaa tukan hulmuta, on heidän taas ylämäen tultua helpompi
tehdä töitä päästäkseen taas ylös. uskokaa tai älkää mutta äsken
suihkussa tuo teoria kuullosti paljon paremmalta ja selkeämmältä. ja
sitäpaitsi inhoan vuoristoratoja.
maanantai, 21. huhtikuu 2003
Kommentit