tiedättekö
kuinka vittumaista on joka päivä toivoa että heräisi aamulla
15-vuotiaana, ja voisi tehdä elämässään asioita toisin. olenko ainut
joka näin ajattelee vai onko maailmassa muitakin 27-vuotiaita
rahattomia opiskelijoita ilman tuloja ja varmaa työpaikkaa? kaikkein
stressaavinta tässä on se jatkuva epävarmuus, koko ajan saa pelätä
milloin matto vedetään jalkojen alta, ja jos niin käy onko ketään enää
ottamassa kiini ettei putoa ihan pohjalle? sanotaan että raha ei tee
onnelliseksi. sitä en tiedä kun en koskaan ole ollut rikas, mutta voin
sanoa että rahan puute tekee onnettomammaksi. uskallan sanoa olevani
onnellinen, koska minulla on kainalo johon käpertyä kun tulee paha olo,
mutta pelkään menettäväni senkin tämänhetkisen tilanteeni takia. ja se
tilanne johtuu vuosia sitten tapahtuneista asioista. olen parantunut
masennuksestani, mutta edelleen se kummittelee. tällä kertaa
pankkitililläni. etsin kyllä töitä, tosissani. jos olisin aikoinani
hankkinut jonkun ammatin, enkä lähtenyt yrittämään hienoa tutkintoa
olisi töiden saaminen paljon helpompaa. työvoimatoimiston sivuilla on
paikkoja kokeille, kirvesmiehille, autonkuljettajille ja muille
oikeille ammattilaisille, mutta ei yhtään paikkaa yli-ikäiselle
häviäjälle. no myönnetään, töitä kyllä olisi, mutta tarvitsisin auton
niitä varten ja autoa ei saa kun ei ole töitä. vituttaa ja pelottaa.
olipas sekavaa tekstiä, mutta olkoon. kananmunankuoressa: minut on
ajanut vararikkoon mukavuudenhalun, saamattomuuden, kunnianhimon ja
huonon onnen yhdistelmä... sanotaan että torsai on toivoa täynnä,
kuitenkin nyt tunnen itseni toivottomaksi ja arvottomaksi. vittu!
perjantai, 19. toukokuu 2006
Kommentit